Innovaatioseteli jää joulutauolle

Viimeisimmän tiedotteen mukaan Tekesin innovaatioseteli jää joulutaolle perjantaina 15.12.2016. Ideana joulutauossa on se, että järjestelmään jätetyt hakemuset saadaan käsiteltyä setelille tyypilliseen nopeaan tahtiin myös lomien aikaan.

Innovaatiosetelit olleet menestys

Ainakin Tekesin omien sanojen (ja myös meidän näkökulmasta) innovaatiosetelit ovat olleet ehdottomasti menestys. Parissa kuukaudessa Tekesille on tullut lähes 2000 hakemusta joista on hyväksytty yli puolet!

Tämä on ehdottomasti hyvä asia, koska nopealla laskutoimituksella suomalaiset pk-yritykset ovat investoineet parissa kuukaudessa oman liiketoiminnan kehittämiseen lähes 5,000,000 euroa. Mielenkiinnolla jäämme itse odottamaan, että miten paljon uutta liiketoimintaa tällä summalla saadaan.

Innovaatiosetelin käyttö Horisontti 2020 hankkeen valmistelussa

Monia on askarrattunut miten innovaatioseteli soveltuu Eu:n rahoittaman Horisontti 2020 puiteohjelman rahoitushakemuksen valmisteluun.

Kerrataanpa alkuun vähän mistä on kyse:

  • Innovaatioseteli on n. 5000€ kertaluontoinen avustus ulkopuolisten asiantuntijapalveluiden hankkimiseen
  • Horisontti 2020 on Euroopan komission puiteohjelma, josta yritykset ja organisaatiot voivat hakea innovaatiorahoitusta
    • Pk-yrityksiä houkuttelee erityisesti SME-instrumentti, josta yritys voi saada jopa 2 miljoonaa euroa innovaationsa kaupallistamiseen
    • Rahoitusta haetaan kirjallisella hakemuksella, jonka valmisteluun kannattaa käyttää huomattavasti resursseja. Omaa ideaansa ei nimittäin pääse pitchaamaan eikä lisätietoja voi toimittaa arviointiprosessin ollessa käynnissä, eli koko arviointi tapahtuu siis vain kirjallisen hakemuksen pohjalta.
    • Kilpailu on todella kovaa, sillä keskimäärin alle 10% hakemuksista johtaa rahoitukseen

Innovaatioseteli ja Horizon 2020

Tekesin avustuksia on voinut aikasemminkin käyttää suurien yhteistyöhankkeiden valmisteluun, mutta SME-instrumentti on usein rajattu tuettavan toiminnan ulkopuolelle. Nyt innovaatiosetelin myötä tähän näyttäisi tulevan muutos.

Risto Lustilan (Tekesin innovaatiosetelin tuotepäällikkö) kanssa käydyn lyhyen keskustelun perusteella yritykset voivat käyttää innovaatiosetelinsä myös SME-instrumentti osallistumisen valmisteluun, kunhan se liittyy innovaatiotoimintaan. Saman suuntaisen kommentin sain myös Tredean innovaatioseteli asiantuntijalta Jukka Reunavuorelta. Eli heidänkään mielestä mitään selkeää estettä setelin käyttämiselle SME-instrumentti hakemuksen valmisteluun ei ole.

Molemmat painottivat myös sitä, että innovaatioseteli on nyt testivaiheessa oleva rahoitusmuoto ja tästä syystä setelin käyttökohteita ei näin alkuun pyritä turhaan rajaamaan.

Innovaatioseteli ja Horizon 2020 pariutuvat siis hyvin yhteen. Seteleitä voi näillä näkymin käyttää:

  • sekä isojen yhteistyöhankkeiden valmisteluun
  • että myös SME-instrumentti osallistumiseen

Nämä on oikein mukavia uutisia! Kun hakemuksen valmisteluun saadaan avustuksen turvin hankittua ulkopuolista näkökulmaa ja osaamista, saadaan suomalaisten yritysten osallistumishalukkuutta sekä onnistumistodennäköisyyttä varmasti nostettua.

 

Rahoittaako Tekes nykyään peliyrityksiä?

tekes peli rahoitus ja skene

Tekesin Skene – Games Refueled tuki pelialan kehittymistä

Tottahan toki. Vuosien aikana Tekesin asiakkaina ovat olleet alan isot nimet, kuten Supercell ja Remedy, sekä myös pienemmät puurtajat, kuten vaikkapa tampereelta ponnistava Colossal Order. Rahoitettuja yrityksiä löytyy siis kokoon ja ikään katsomatta.

Tekes on ollut aktiivisesti tukemassa suomalaista pelialaa jo vuosikymmenen ajan. Aikanaan rahoitusta oli saatavilla lähinnä peliteknologian kehittämiseen, mutta painoa on viety koko ajana oikeaan suuntaan ja myös pelinkehitysprojektit ovat päässeet parrasvaloihin.

Skene-ohjelma vauhditti pelialan kehittymistä

Viime vuonna päättynyt Skene ohjelma keskittyi suomalaisen pelialan kehittämiseen ja tulokset olivat Tekesin tiedotteen mukaan erittäin positiivisia. Tulosraportin mukaan:

  • Tekes rahoitti yrityksiä ohjelman aikana vajaalla 30 miljoonalla eurolla ja jokainen sijoitettu euro on tuonut takaisin 6-24 euroa
  • Ohjelman aikana heräteltiin myös pääomasijoittajia, peliyritykset keräsivät noin 70 miljoonaa euroa yksityisiltä tahoilta.

Nämä luvut jättävät pelialasta todella positiivisen kuvan ja näyttää siltä, että pelialan kehittämiseen kannattaa panostaa edelleenkin.

Elämä Skenen jälkeen – Tekes peli rahoitus jatkuu

Vaikka Skene ohjelma onkin jo taputeltu, ei pelialan kehittämistä ole missään nimessä unohdettu. Parhaille projekteille löytyy aina rahoitusta alaan katsomatta.

Nykyään pelialan yrityksille on tarjolla samat rahoituskanavat kuin kaikille muillekin, vaikka erillistä peli-ohjelmaa ei tällä hetkellä pyörikään. Suomalaiset peliyritykset, jotka kehittävät uusia tuotteita ja palveluja kansainvälisille markkinoille,  voivat hakea rahoitusta mm:

  • uusien markkinoiden selvittämiseen ja testaamiseen,
  • tuote-/teknologiakehitykseen
  • sekä kaupallistamisen nopeuttamiseen

Tekes peli rahoitus voi kattaa osan pelinkehitysprojektin kustannuksista, joko avustuksella tai lainalla. Tämä riippuu pitkälti suunnittellun projektin sisällöstä. Kokeilevaa ja testaavaa kehittämistä voidaan rahoittaa avustuksella, kun taas isoihin kehitysprojekteihin tarjotaan pääsääntöisesti lainaa.

Mistä aloitan? – Rahoituksen hakijan To-do-lista

Jos hamuat Tekesin asiakkaaksi, niin tässä on lyhyt to-do lista:

  1. Laita yritys pystyyn, rahoitusta varten tarvitset Y-tunnuksen
  2. Kerää tiimi kasaan ja valmistaudu perustelemaan tiimin osaaminen
  3. Hio liiketoimintasuunnitelmasi kuntoon, jos et paperilla, niin pidä se ainakin kirkkaana mielessä – tämä auttaa tosi paljon rahoitushakemuksen laadinnassa
  4. Varmista, että yrityksellä on omaa rahaa. Tekesin avustukset kattavat maksimissaan 75% suunnitellun projektin kuluista, loput pitää löytyä omasta takaa
  5. Valmistaudu kuvaamaan liikeideasi/projektisi rahoitushakemuksessa
  6. Think big! Älä tyydy nappikauppaan – kun suuntaat katseet projektin vaikutuksiin, niin ole kunnianhimoinen (…mutta älä kumminkaan rehellisyyden kustannuksella)

Ja muista, Tekes ei suinkaan ole ainoa julkisenrahoituksen tarjoaja 😉

 

Tekes innovaatioseteli starttasi vauhdikkaasti

Tekesin innovaatioseteli tuli pk-yritysten haettavaksi 3.10 ja nyt ensimmäinen viikko on takanapäin. Julkaistujen avainlukujen perusteella näyttäisi, että pk-yritykset ovat löytäneet innovaatiosetelin  ja aktivoituneet niiden hakemiseen.

Ensimmäisen viikon ”saldo”:

  • Hakemuksia lähetetty – 150
  • Päätöksiä tehty – 100
  • Hyväksyttyjä rahoituspäätöksiä – 69

Tekesin innovaatioseteli sivulla on käynyt kuhina

Innovaatiosetelin oma nettisivu on houkutellut paljon kävijöitä ja se onkin kiilannut Tekesin suosituimmaksi sivuksi. Katselukertoja innovaatiosetelin nettisivulle on ensimmäisen viikon aikana kertynyt 8 700 kipaletta.

Tämä oli ihan odotettavissa, sillä kyseessä on tavallista helpommin lähestyttävä rahoitusmuoto,  joka kiinnostaa sekä hakijoita että palveluntarjoajia. Olisi mukava tietää kenen kiinnostusta innovaatioseteli on enemmän herätellyt, palveluita myyvien konsulttien vai oikeasti rahoitusta hakevien yritysten.

Seteli kiinnostaa myös palveluntarjoajia

Palvelupaketti, josta yritys tienaa 5000 € ja jonka voi myydä asiakkaalle ilmaisena, on todella houkutteleva diili palveluntarjoajille. Tekesin ylläpitämään palvelun tarjoaja listaan onkin jo nyt ilmoittautunut satoja yrityksiä ja organisaatioita.

Ei hätää, jos oma yritys ole vielä mukana, listalle voi nimittäin ilmoittautua edelleen. Ja itseasiassa setelinhakijat saavat valita palveluntarjoajan ominpäin, eli tuota Tekesin sivuilla olevaa listaa ei ole edes pakko käyttää.

Tekes hyötyy palveluntarjoajien aktivoitumisesta, sillä he omalta osaltaan hoitavat myös setelin markkinointia. Nopea empiirinen tutkimus paljastaa, että pelkkä Googlehaku ”innovaatioseteli” -sanalla paljastaa ison joukon Adwords-mainoksia, joissa eri alojen palveluntarjoajat mainostavat innovaatioseteliä (ja omia palveluitaan) Tekesin puolesta.

Summa summarum, vaikuttava alku kaksivuotiselle kokeilulle. Toivottavasti pk-yritykset löytävät tämän uuden yritysrahoituksen mahdollisuudet.

Tredea ja Tekes – kaksi eri innovaatiosetelikokeilua

Vuoden 2016 lopulle on suunniteltu julkaistavaksi kaksi erillistä innovaatioseteliä.

Nämä kaksi seteliä on aiheuttanut hieman hämminkiä, sillä kaikille ei ole ollut ihan selkää, että kyseessä on tosiaan kahden eri organisaation ylläpitämät instrumentit. Ajattelinkin näin maanantain kunniaksi hieman selkeyttää tilannetta ja käydä läpi näiden kahden eroja.

Innovaatioseteli kokeilu – miten eri lähteet eroavat

Lähtökohtaisesti molemmilla seteleillä on sama päämäärä, eli tarjotaan pk-yrityksille uusi helposti haettava avustusmuoto innovaatiotoimintaa tukevien palveluiden ostamiseen. Tästä huolimatta seteleissa on pieniä eroja.

Innovaatioseteli kokeilu Tredean vetämänä

Tredea vetää toista innovaatioseteli kokeilua

Tredean innovaatioseteli:

  • Suuruus: 500 – 5000 euroon
  • Kuka voi hakea: Pk-yritys, ei maantieteellistä rajausta
  • Muut yritystuet: Voit hakea samaan aikaan muita yritystukia
  • Hakeminen: Oma digitaalinen setelijärjestelmä (julkaisu alustavasti marraskuussa)
  • Tuettavan innovaatiotoiminnan tulee keskittyä seuraaville aloille:
    • älykäs liikkuminen ja liikkuminen palveluna,
    • hyvinvointi- ja terveysteknologia,
    • uudistuva teollisuus,
    • IoT
    • sekä muut älykkään kaupungin kehitys ratkaisut
  • Voi käyttää pienissä erissä useaan eri palveluntarjoajan palveluihin

Tredean setelissä mainitaan erikseen, että sitä voi käyttää myös Horizon 2020 ryhmähankkeiden valmisteluun. Odotan itse mielenkiinnolla, että saataisinko tämä taipumaan sellaiseksi tukimuodoksi, josta myös yksittäinen yritys voisi saada apua Horizon hankkeensa valmisteluun.

Tekesin innovaatioseteli:

  • Suuruus: 5000 euroa
  • Kuka voi hakea: vakiintunutta liiketoimintaa harjoittava pk-yritys, ei maantieteellistä rajausta
  • Muut yritystuet: Jos olet jo Tekes tuen piirissä tai olet vasta ollut, niin innovaatioseteliä ei voida myöntää
  • Hakeminen: Tekesin sähköinen asiointi (haku mahdollista 3.10 lähtien)
  • Toimiala rajauksena vain de minimis tukien ulkopuolelle normaalistikin jäävät alat (mm. maatalouden alkutuotanto, kalastus ja vesiviljely)
  • Voi käyttää maksimissaan kahden palveluntarjoajan palveluihin

Molempia seteleitä kannattaa pitää silmällä, sillä ne eivät ole poissulkevia, eli voit halutessasi hakea molempia kunhan yrityksen de-minis rajat eivät ylity. Jos suunnitteilla on kuitenkin isompi kehitysprojekti, niin kannattaa tutustua myös muihin tarjolla oleviin pk-yritysten tukiin.

Tekesin innovaatioseteli tulee haettavaksi lokakuun alussa

Innovaatioseteli Tekes auttaa pk-yrityksiä asiantuntijapalveluiden hankinnassa

Tekesin innovaatioseteli julkaistaan haettavaksi 3.10

Tässä on kohta jo vuoden ajan puhuttu innovaatioseteleistä, joilla pk-yrityksille suunnattua tukipakettia aiotaan laajentaa.

Eli puhe on uudesta ketterästä avustusmuodosta, jolla pyritään madaltamaan pk-yritysten kynnystä hankkia innovaatiopalveluja. Suomeksi sanottuna kyseessä on siis palveluiden ostoon suunnattu kerta-avustus, joka on maksimissaan 6 200€ (5000€ + alv).

No, odottelu alkaa olla ohi, nimittäin Tekesin innovaatioseteli julkaitaan aivan pian ja heidän nettisivuillekin on jo ilmestynyt innovaatiosetelille oma nurkkaus.

Vastaavasti Tredean (eli Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiön) ylläpitämää innovaatioseteliä joudutaan odottelemaan näillä näkymin marraskuulle. Tätäkin kannattaa pitää silmällä, sillä sitä voi hakea vaikkei yritys toimisikaan Tampereen seudulla.

Mistä innovaatioseteliä voi hakea?

Avustushakemuksia pääsee rustaamaan heti lokakuun alussa (3.10) ja hakeminen tapahtuu Tekesin omassa asiointipalvelussa. Tekesin innovaatiosetelin hakeminen on suht simppeliä, mutta sen eteen on tietysti nähtävä hieman vaivaa.

Eli ennen kuin alat täyttämään hakemusta, kannattaa vastata seuraaviin kysymyksiin:

  • Soveltuuko oma yritys innovaatiosetelin hakijaksi?
    • Eli onhan yritys pk-yritys, ei muuta rahoitusta Tekesiltä, ei verovelkaa jne.
  • Millaista osaamista tarvitset innovaatiotoimintasi tueksi?
  • Mitkä yritykset tätä voisi tarjota?
  • Mikä yritysksistä olisi paras kumppani? (palveluntarjoaja ei saa olla intressiyritys)

Kun ”perfect fit” on löytynyt, niin hahmottele valitun kumppanin kanssa lyhyt projekti-/työsuunnitelma. Sen jälkeen laita hakemus menemään Tekesin asiointipalvelussa.

Miten innovaatioseteli hakemus täytetään?

Innovaatioseteli- ja Tekes-hakemuksen täyttämisessä ei oikeastaan ole muuta tavallisesta poikkeaavaa kuin kustannusarvion täyttäminen.

Lyhykäisesti:

  • Kustannusarvio kohtaan pitää merkitä ”Ostettavat palvelut: 6200€” ja muut kohdat jätetään tyhjiksi
  • Tekesiltä haettava rahoitus kohtaan merkitään myös samainen summa eli 6200€

Tässä on nyt viikonloppu aikaa miettiä omia innovaatiotarpeita, joihin voisi hankkia ulkopuolista osaamista. Ensi maanantaina (3.10) sitten pitäisi jo päästä jättämään hakemuksia!

Tekes asiointi – Mitä tietoja hakemuksestasi on saatavilla julkisesti?

Reilu vuTekes asiointi osi sitten kohuttiin Tekesin tietomurrosta, jossa asiakkaiden hakemuksia oli vuotanut järjestelmän ulkopuolelle. Muutama it-kaveri oli siis huomannut tietoturva-aukon, ladannut sitä kautta tietokannan ja ilmoittanut sitten tästä turvaukosta Tekesille. No nämä tiedot eivät onneksi ainakaan näillä näkymin päätyneet julkisuuteen ja pöhinä jutun ympärillä on laantunut.

Kuitenkin Tekesille jätetyistä hakemuksista tulee saataville tietoa, joka on kaikkien kiinnostuneiden luettavissa. Henkilökohtaisesti pidän tätä hyvänä juttuna, sillä näin saadaan edes hieman sitä pitkään kaivattua läpinäkyvyyttä julkisenrahoituksen piiriin ja nähdään suoraan ketkä ovat yritystukien ”kanta-asiakkaita”.

Hakemuksista julkisesti saatavilla olevat tiedot

Tekesin rahoittamien projektien tiedot ovat saatavilla omassa tietokannassaan, josta niitä voi käydä hakemassa ja tutkimassa. Tämän hetkinen selattava aineisto kattaa vuodet 2010-2015 ja on jaettu

Tällä hetkellä tietokannasta on siis saatavilla jo rahoitettujen projektien tiedot, jotka pitävät sisällään rahoitetun yrityksen

  • nimen/y-tunnuksen,
  • ja rahoituksen suuruuden.

Projektien nimiä, sisällönkuvauksia tai päätösten perusteluja ei ole saatavilla, sillä ne on linjattu liikesalaisuuksiksi.

Muutoksia tietojen julkisuuteen

2016 korkein hallinto-oikeus määräsi, että edellä mainitut tiedot (hakijan nimi ja haetun rahoituksen suuruus) tulee saattaa julkisiksi kaikista hakemusten jättäjistä – eli siis myös kielteisen päätöksen saajista.

Muutoksen myötä hakijan tiedot tulevat julkisiksi heti kun hakija on jättänyt hakemuksen Tekesin sähköiseen asiointiin. Tämä linjaus koskettaa myös jo aikaisemmin jätettyjä sekä myös peruutettuja hakemuksia.

Nämä tiedot on jo nyt saatavilla erillistä pyyntöä vastaan, mutta vuoden 2017 aikana ne on tarkoitus tuoda osaksi tietokantaa. Mielenkiinnolla odottelen, että millaisia poimintoja tuolt tietopankistaa, joka kattaa kielteiset ja vireillä olevat hakemukset,  pääsee tekemään.

Innovaatioseteli käyttöön Tampereella

Innovaatioseteli Tredea vauhdittaa kestävää kasvua

Tredean innovaatioseteli on tarkoitettu innovaatiotoiminnan vauhdittamiseen

Nyt kannattaa tamperelaisten yritysten olla skarppina, pian olisi nimittäin tarjolla helppokäyttöistä avustusta innovaatiopalveluiden hankintaan. Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiön (Tredean) vetämänä lähdetään pilotoimaan innovaatioseteleitä. Setelit on tarkoitus saada haettaviksi ja ensimmäiset myös jaettaviksi marraskuuhun 2016 mennessä, kunhan setelien hakujärjestelmä saadaan kuntoon.

Tekesin oma innovaatioseteli tulee puolestaan haettavaksi jo 3.10.

Innovaatioseteli Tredea

Tredean innovaatioseteli on palveluiden ostoon suunnattu tukimuoto, jolla pyritään madaltamaan yritysten kynnystä hankkia kasvuun- ja kansainvälistymiseen liityviä innovaatiopalveluja. Seteli on tarkoitettu yrityksille, joiden liiketoiminta keskittyy seuraaviin:

  • hyvinvointi- ja terveysteknologia
  • teollisuuden uudistaminen
  • IoT
  • älykäs liikkuminen ja liikkuminen palveluna
  • sekä yleisesti älykkäiden kaupunkien kehittämiseen liittyvät ratkaisut

Miten suuria setelien avustukset ovat?

Seteleihin on korvamerkittynä yhteensä 600 000€ ja näillä näkymin innovaatioseteli hanke pyörii aina 2018 puoliväliin asti. Nyt vuonna 2016  on tarkoitus jakaa 100 000 €, ensi vuonna jopa 400 000 €, ja vuoden 2018 puolikkaalle on varattu vielä 100 000 €.

Seteleillä tukiprosentti on täysi 100 ja se maksetaan aina suoraan palveluntarjoajalle. Haettavien setelien arvot ovat:

  • 500 €
  • 1000 €
  • 2000 €
  • 3000 €
  • 4000 €
  • ja 5000 €

Miten seteleitä haetaan?

Haku tapahtuu rakenteilla olevan sähköisen palvelun kautta, joka tuodaan osaksi hyvinvointipalvelujen Palveluseteli- ja ostopalvelu -järjestelmää. Sähköisessä setelijärjestelmästä, jossa hakijan aikaisemmat julkiset tuet tsekataan, hakija saa itse valita haluamansa toteuttajan järjestelmään liittyneiden palveluntarjoajien joukosta.

Tästä pääsee vielä vilkaisemaan miten setelien haun, käytön ja käytöstä raportoinnin on tarkoitus toimia. Näyttää aika simppeliltä 🙂 Toivottavasti innovaatiosetelit onnistuvat tehtävässään, sillä laajentamisnäkymiä vastaavalle olisi esimerkiksi startup-yritysten parissa.

 

Tekesin rahoitus uudistui – Startupit mukaan

Tekesin rahoitus sai uuden ilmeen

Tekesin rahoitus muuttui selkeämmäksi

Startupeille tarjotut palvelut entistä paremmin esillä

Tekes, tuo yksi kotimaamme suurimmista pk-yritysten yritystukien tarjoajista, on kehittänyt taas palveluitaan. Tekesin nettisivuilla lähiaikoina vierailleet ovat huomanneet, että ”Rahoitus” -sivu on saanut uuden ilmeen. Varsinkin ensikertaa palveluihin tutustuttaessa sopivan rahoitusinstrumentin löytäminen on nyt entistä helpompaa.

Tästä saamme kiittää uutta asiakaslähtöisempää jäsentelyä, jossa on nyt huomioitu:

  • Startupit eli alle 5-vuotiaat yritykset
  • Pk-yritykset eli pienet ja keskisuuret yritykset
  • Suuryritykset
  • Tutkimusorganisaatiot
  • Julkispalvelujen tarjoajat kuten kaupungit ja kunnat

Näistä on huomattavasti helpompi tunnistaa oma paikkansa ja jatkaa varsinaisiin rahoitusinstrumentteihin tutustumista.

Tempo ja Into auttavat Startuppeja

Vaikka Tekes onkin jo pitkään panostanut Startuppien toiminnan tukemiseen, niin rahoituksen kuin palveluiden muodossa, ei heille ole ollut suoraan tarjolla omaa nimettyä rahoituspalveluaan. Viimeisimmän uudistuksen yhteydessä myös nämä Suomen  tulevaisuuden toivot on huomiotu.

Apua on saatavilla kansainvälisen kasvun kiihdyttämiseen liiketoiminnan eri vaiheissa. Rahoitusinstrumenteista kolme kiinnostavinta ovat:

  • Into
  • Tempo
  • ja Nuoret Innovatiiviset Yritykset (NIY)

Tempo vauhdittaa Starupin alkuvaiheen kasvua. Tempo rahoituksella yritys pääsee testaamaan  liiketoimintakonseptin toimivuutta mm. hankkimalla palautetta potentiaalisilta asiakkailta tai selvittämällä kysyntää. Tempo rahoituksella on myös mahdollista toteuttaa ensimmäisiä demo tai prototyyppitestauksia. Rahoituksen enimmäismäärä on 50 000 € ja se kattaa 75% projektin kokonaisbudjetista. Startuppien tarpeet on huomioitu loistavasti, sillä osa rahoituksesta on mahdollista saada ennakkona, toisin kuin perinteisessä mallissa, jossa rahoitus maksetaan jälkikäteen vasta kun kustannukset ovat toteutuneet.

Into tuo innovaatio-osaamisen kansainvälisen kasvun tueksi,  eli rahoitus on tarkoitettu yrityksille, jotka tähtäävät vientimarkkinoille. Into rahoituksella yritys voi hankkia asiantuntijapalveluita, IPR-oikeuksia tai palkata asiantuntijan. Rahoitus maksetaan jälkikäteen ja se voi kattaa 50% projektin kokonaisbudjetista. (Tämä instrumentti on tarjolla myös pk-yrityksille.)

NIY on Tekesin Startup-rahoituksen Graalin malja ja tarjolla vain kaikkein lupaavimille Startupeille. Tästä johtuen myös rahoituksen saamisen kriteerit ovat muita muotoja vaativammat. NIY:llä startup-yritystä autetaan kasvamaan nopeasti kansainvälisille markkinoille. Rahoitus on kolmivaiheinen, jossa kahteen ensimmäiseen on mahdollista saada 250 000 € avustusta (kattaa 75% kustannuksista) ja kolmanteen vaiheeseen 750 000€ lainaa (kattaa 75% kustannuksista).

Toivottavasti nämä muutokset selkeyttävät Tekesin palveluita sen verran, että Tekesin rahoitus muuttuu helpommin haettavaksi ja nuoret ja kunnianhimoiset yritykset uskaltautuvat aktiviisemmin niiden pariin.

Vielä ehtii mukaan Challenge Finland kilpailuun

Tekes tukee tutkimusorganisaatioita ja yrityksiä

Challenge Finland kilpailuun ehtii vielä mukaan.

Tekes haastaa Challenge Finland kilpailulla tutkimusorganisaatiot ja yritykset kaupallistamaan merkittäviin ongelmiin pureutuvia ratkaisuja.

Määritelmä on tällaisenaan melko vapaa, sillä mitään ei haluta poissulkea kilpailun piiristä. Tässä on esimerkinomaisesti muutamia nimeltä mainittuja aloja, joiden ongelmiin kilpailuun osallistuvien odotetaan pureutuvan:

  • Puhtaat teknologiat
  • Terveys
  • Digitalisaatio

Kipailun pointtina on saada tutkijat tunnistamaan ongelmanratkaisun pohjalta uusien bisneksien aineksia ja tämän jälkeen saada yritykset nappaamaan näistä sitten kaupallistamisvastuun.

Varsinaisena porkkanana osallistumiselle on tietenkin Tekesin tarjoama rahoitus, joka kylläkin on tässä kilpailussa painottunut tutkimusorganisaatioiden tukemiseen.

Yrityksiä ei tietenkään ole rahoituksen muodossa unohdettu, mutta niille ei tarjota perinteisten rahoitusvaihtoehtojen lisäksi mitään uutta. Yrityksille mukana olon hyöty realisoituu enisijaisesti mahdollisuudesta hyödyntää huippututkimuksen tarjoamia tuloksia.

Challenge Finland on kaksivaihenen

Challange Finland kilpailu on kaksivaiheinen ja sisältää tiivistä verkottautumista sekä keskustelua osapuolten välillä.

Finland Vaihe I: Tutkimusta

Ensimmäisessä vaiheessa tutkimusorganisaatiot pääsevät  tunnistamaan ongelmia ja etsimään niihin ratkaisuja. Kilpailuun osallistutaan projektisuunnitelmalla, joka keskittyy ongelman kuvaamiseen sekä ehdotelmaan ratkaisumallista.

Tutkimuksen kustannusarvioksi hyväksytään enintään 100 000 € ja Tekesin rahoitus on enintään 70 % kustannuksista. Deadline hakemuksen jättämiselle 29.3.2016.

Ensimmäisessä vaiheessa tutkijat saavat laittaa kaikki peliin. Mikä haaste kaipaa ratkaisua? Miten huippututkimus tarjoaa ratkaisun haasteeseen? Onko haasteen taustalla liiketoimintapotentiaalia?… ” – Tekes

Vaihe II: Tutkimuksesta liiketoimintaa

Toisessa vaiheessa yritykset hyppäävät mukaan tekemään huippututkimuksesta liiketoimintaa. Parhaiden tutkimusryhmien tutkimusta jatketaan ja tavoitteena on saada tutkimustulokset osaksi mukana olevien yritysten innovaatioiden kehitystä.

Kyseessä on siis yhteistyöhanke, jossa tutkimusorganisaatiot ja yritykset muodostavat konsortioita.

Tekesin tarjoama rahoitus

Challenge Finland kilpailun aikana tutkimusorganisaatiolle on varattu yhteensä 30 miljoonaa euroa. Hanke kohtainen rahoitus voi kattaa 70% tutkimusorganisaatioiden hyväksytyistä kustannuksista.

Yrityksille tarjottu rahoitus koostuu tutkimus- ja kehitystoiminnan laina- ja avustusrahoituksesta.

Autamme sinua hakemaan yritystukea - 100% rahoitustakuu!

Kerro meille tilanteestasi ja me kerromme veloituksetta kuinka sinun kannattaa edetä!