22.6.2015 Jaakko Ojanen

Mediaporras – Innovatiivista markkinointia

Case MediaporrasMediaporras

Tamperelainen markkinointialan ammattilaisista koostuva yritys, Mediaporras, oli jo pidemmän aikaa ideoinut uutta innovatiivista palvelua, jonka kohdemarkkinat löytyisivät alusta asti Suomen rajojen ulkopuolelta. Palvelun markkinoille saattamisen kanssa oli kiire, sillä kilpailijat olivat jo päässeet vihille markkinaraosta, mutta kukaan ei vielä ollut onnistunut käyttämään tyhjiötä hyväkseen. Yrityksen ongelmana oli rahoituksen kasaan saaminen – osaamista ja intoa löytyy, mutta kaikki resurssit menevät normaalin liiketoiminnan pyörittämiseen, eikä resursseja tahtonut jäädä uuden kehittämiseen saati avustuksien perässä juoksemiseen.

Yrityksen toimitusjohtaja Juha Siirtola vaikuttui tarjoamastamme riskittömästä palvelusta ja otti meidät kumppanikseen hakemaan rahoitusta. Pikaisen kartoituksen jälkeen valikoimme Tekesin parhaaksi mahdolliseksi kohteeksi, koska projekti sisälsi vahvasti kansainvälistymisen elementtejä sekä innovatiivisen palvelun kehitystä. Laadimme Mediaportaan puolesta hakemuksen ja esipureskelimme projektisuunnitelman budjetit sekä työpaketit. Kesäkuussa 2015 Mediaporras sai mukavia uutisia, Tekes tarjoutui avustamaan projektissa 50% rahoitusosuudella kattaen yli 70 000 euron edestä projektille budjetoituja kustannuksia.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Autamme sinua hakemaan yritystukea - 100% rahoitustakuu!

Kerro meille tilanteestasi ja me kerromme veloituksetta kuinka sinun kannattaa edetä!